AGRYn historiaa
Agility ry perustettiin lokakuussa 1988. Seuramme oli Suomen ensimmäinen pelkästään agilityyn keskittyvä seura - ehkäpä siksi seuran nimeksi anottiin ensin "vaatimattomasti" Suomen Agility-yhdistys. Tällä nimellä sitä ei kuitenkaan hyväksytty Kennelliiton jäsenyhdistykseksi, ja nimeksi valittiin nykyinen Agility ry - tuttavallisemmin Agry.
Perustajajäseninä olivat muun muassa Robert ”Bobi” Wiedebaum sekä Risto Ojanperä. Ensimmäinen treenipaikka oli Lauttasaaressa Vattuniemenkadun ja Veneentekijänkadun kulmassa. Kenttä aidattiin ilkivallan vuoksi vuonna 1993.
Rakennustöiden takia treenikenttä siirrettiin vähän lähemmäs merta vuonna 1999. Asuinkerrostalojen rakentamisen vuoksi seura joutui kuitenkin lähtemään tästä paikasta jo seuraavan vuoden lopulla -- liikenteen mörinään, muttei koirien puheeseen tottuneen muutaman, ärhäkkään asukkaan vaatimuksesta. Uusi kenttä löytyi onneksi nopeasti läheiseltä Ruoholahden joutoalueelta. Talkoolaisten kovan työn ansiosta pian saatiin käyttökuntoon entistä tilavampi ja valoisampi kenttä, jossa treenit aloitettiin alkuvuodesta 2001.
Agryn puheenjohtajina ovat toimineet Bobi Wiedebaum (1989-92), Virpi Söderlin (1993-97), Hanna Välitalo (1998-99), Tomi Metsä (2000-01), Keijo Savioja (2002-2003), Merja Turunen (2003) ja Raisa Vähätalo (vuodesta 2004-). Koulutusvastaajia ovat olleet Nette Wallgren, Sussi Backman, Tanja Konttila, Merja Turunen, Lotta Lipponen
ja nykyisin Raisa Jokiaho.
Agryn kunniajäsenet: Robert Wiedebaum, Mikko Lehtinen (kunnia Sinun muistollesi), Risto Ojanperä, Virpi Söderlin, Tesu Åberg, Sussi Backman, Hanna Välitalo, Jutta Törnqvist, Sirkku Aaltonen ja Merja Suomalainen (ent. Turunen).
Kilpailutoiminta Agry järjesti ensimmäiset epäviralliset kilpailut vuonna 1993. Tuomarina toimi Mikko Lehtinen. Ensimmäisen viralliset kilpailut pidettiin vuonna 1994, jolloin tuomarina oli Soini Saarela. Ensimmäiset Stadi Games -kisat järjestettiin vuonna 1999 ja sen jälkeen joka kesäkuun alussa. Perinteeksi on muodostunut myös ns. Agry cup (entinen Känny cup) neljänä tai viitenä elokuun arki-iltana.
Seuran omat mestaruuskisat järjestetään syksy. Vuosittain valitaan myös seuran Vuoden Agilitykoira sekä Vuoden tulokkaat (vuodesta 2003 Vuoden tulokas).
» Agility Ry
» Säännöt
» Jäseneksi
» Historia
» Toiminta
» Agile
|